Ympäri mennään, mut yhteen ei tulla.

Pakko pitkästä aikaa kirjoitella tännekkin jotain; kuvia en tälläkään kertaa lisää, koska ei ole yksinkertaisesti tullut käytyä kuvailemassa. Elämä on muuttunut kahden kuukauden aikana älyttömän paljon, mutta hyvään suuntaan. Siitä aion kirjoittaa.

Rivarikämppä on nyt historiaa ja asun vuokralla nykyään Puistomaalla kerrostalossa. Törkeän kiva paikka asua ja tykkään tästä asunnosta enemmän, kuin entisestä. Onhan tämä lukaali pienempi, kuin kääpiön persereikä, mutta kyllä täällä nyt istumaan mahtuu ja olutta juomaan. Jotenkin elämä saanut uuden startin vanhasta oravanpyörästä ja nyt on viimeinkin tilaa hengittää vapaasti; olla onnellinen.

Oli masennusta, epätoivoa ja pahaa oloa. Tuli itkettyä ja kirottua maailmaa. Tuli pyörittyä itsesäälissä ja muussa paskassa. Loppujen lopuksi se valonpilkahdus alkoi näkyä pimeässä. Tosin joku vain sytytti röökin.. No ei. Olen ottanut kaiken kokemani isona oppituntina, jonka vain elämä voi tarjota. Tälläistä selkäsaunaa ei saisi edes venäläisen portsarin Vasilin kädestä, kun juo baarikaapin tyhjäksi ja kähmii strippareita maksamatta. Jokainen mustelma ja kolhu paranee. Jokainen isku auttaa kestämään seuraavat paremmin. Jokainen henkinen romahdus kasvattaa ihmisenä. Nykyään, kun katson itseäni peilistä, niin suusta pääsee lausahdus: "Vittu sä oot äijä Teräsmies.". Ja heti perään, "Ja vitun ruma.".

On ollut aikaa tutkia tätä omaa elämänkaarta ja mentyä itseensä. Joskus on vain hyvä katsoa peiliin ja alkaa muuttamaan asioita, parantamaan omaa elämänlaatuaan. Siksi ostankin nykyään Koffia, en Pirkkaa. Mä olen aina keskittynyt niin paljon muiden ajattelemiseen, että kadotin itseni pitkäksi aikaa. Mä olin Pelle Hermanni, vaikka mun olis pitänyt olla Ron Jeremy. Nykyään mä tiedän tasan tarkkaan, että mitä mä haluan ja kuka mä olen. Niin tyhmää, kuin se onkin, niin vastoinkäymiset teki musta sen, mikä mä tällä hetkellä olen. Ja jumalauta, että olen siihen kuvaan tyytyväinen. Mulla on ympärillä juuri ne ihmiset, keitä arvostan ja haluan viettää aikaa. Turhat ovat karsiutuneet pois, ja hyvä niin.

Todellakin, asiat ovat tällä hetkellä paremmin, kuin hyvin. En olisi pari kuukautta sitten uskonut, että kaikki paska, mitä jouduin käymään läpi, niin oli parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Näin asioiden kuului mennä ja elämällä on paljon tarjottavaa (alkoholismi, rasvamaksa, keuhkosyöpä jne.). Tämän tekstin tarkoituksena on vain sanoa, että älkää pelätkö pahaa oloa ja pettymyksiä. Ne tekevät teistä vahvan ja kasvattavat tähän ankaran kylmään maailmaan, missä hyvä olo on yleensä hetkellistä. Kun kerran sattuu helvetisti, niin samoja virheitä ei enää tee, ainakaan niin helposti. Niiden jälkeen jokainen onnellinen hetki on niin arvokas, että niistä haluaa pitää kiinni koko sydämellään.

Olen ennemmin vihattu sen takia, kuka olen, kuin rakastettu sen takia, kuka en ole.     

Rakkaus satuttaa, vai satutatko sinä rakkautta?

Viime viikot menneet aika sumussa, mistään ei ole saanut kiinni; ei edes omista ajatuksistaan. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen olen alkanut miettimään, että mitä on rakkaus. Onko se välittämistä, syvempää kiintymystä vai pelkkä ihmisten keksimä sanonta jollekkin epämääräiselle tunteelle? Onko se pelkästään ikuisia pettymyksiä ja itsensä satuttamista? Kun nouset kuopasta kerta toisensa jälkeen, niin kompastut sinne vuosien jälkeen takaisin. Miksi sanotaan, että lopulta yrittäminen palkitaan? Miksi minulle ei ole sitten käynyt niin? Onko sille määrä, että monta kertaa pitää seivästää sydän, että saa jotain pysyvää? Mikä laittaa rakkauden loppumaan? Sen muuttuminen pelkäksi kiintymykseksi, kun se antaa tilaa uusille ihastumisille ja hetken typerille mielijohteille? Ihmisten oma itsekkyys, tyytymättömyys saada asioita toimimaan tai pelkkä pelko hukkaan heitetystä nuoruudesta? Kysymyksiä, joihin ei taida koskaan saada oikeaa vastausta. Tai vastausta, joka antaisi mielenrauhan.

Olen alkanut miettimään, että miksi ei koskaan se oma panos riitä. Miksi se toisen panos on aina sen verran pienempi, että homma kuihtuu kasaan parissa vuodessa? Annoin kaikkeni, tämän rikki raastetun sydämeni, jonka parsin kokoon vuosien aikana. Nyt se on taas niin monessa osassa, että edes Lampun Henki ei saisi tätä kolmella toivomuksella kuntoon. Olisinko voinut tehdä jotain enemmän? Kyllä. Ehkä. Mutta olisiko sillä ollut mitään vaikutusta lopputulokseen? Tuskin. Ketään et voi pakottaa rakastamaan itseäsi. Et, vaikka lopputulos tuntuisi omasta mielestä kuinka epäoikeudenmukaiselta, jopa väärältä. Ehkä raha olisi motiivi, mutta sitä ei monella ole niin paljon, että se saisi ketään jäämään. Annoin isoimman lahjan monta kertaa; luottamuksen ja anteeksiannon, sitä ei voi rahalla ostaa.

"Aika parantaa haavat, mutta ei arpia.". Miten voit oppia epäonnistuneesta suhteesta mitään, jos joudut pakolla tappamaan kaikki tunteesi? Jos uskoit täysin, että olisit voinut pelastaa suhteen ja muuttaa kaiken parempaan. Mitä siitä voi oppia, jos ei saanut edes mahdollisuutta? Tai opin sen, että maailma ei ikinä suosi epäitsekkäitä ihmisiä tai aitoa välittämistä. Yleensä itsekkäät tai tunteettomat ihmiset pääsevät tavotteissaan pitkälle ja elämässä eteenpäin, kun oma etu on tärkein ja muita ei tarvitse miettiä. Pidänkö itseäni hyvänä ihmisenä? En kaikille, mutta niille, joista oikeasti välitän. Pidänkö itseäni täydellisenä? En todellakaan, mutta olen valmis oppimaan virheistä ja tekemään asioiden eteen jotain. Olen valmis jopa uhrautumaan pois omalta mukavuusalueelta asioiden korjaamiseksi.

Yksinäisyys on maailman kauhein tunne. Sen mukana tulee aina pelko, että selviänkö. Tulenko aina pettymään ja rikkomaan itseni? Onko sitä oikeaa ihmistä olemassakaan vai onko joukko vääriä ja jonkun kanssa on vain opittava elämään? Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan, se on varma. On vain ihmisiä, joissa on omat virheensä, jotka on opittava hyväksymään ja niiden kanssa elämään. Tietysti niiden hyvien puolien ohella.

Rakkaus, katkeruus ja viha kilpailevat toisiaan vastaan. En osaa sanoa, että mikä tunteista tulee voittamaan. Minkä loppujen lopuksi haluan edes voittavan? En tiedä. Olen pettynyt ja itsetunto on aika nollissa, mutta kenellä ei olisi tälläisen tapahtumaketjun jälkeen. Pakko vain laittaa leuka rintaan ja mennä kohti uusia pettymyksiä. Erotessa molemmat osapuolet kärsivät, omalla tavallaan. Toista yleensä vain sattuu enemmän, koska harvoin suhteista lähdetään täydessä yhteisymmärryksessä.

En muusta tiedä, mutta olen tällä hetkellä yksin. Sen kanssa on opittava elämään ja tulemaan toimeen. Ja kyllä, pelottaa. Helvetisti, ja ahdistaa. Ehkä maailma palkitsee minut jossain vaiheessa ilolla ja riemulla. Kestävällä sellaisella.

Vittu mä rakastin sitä naista.

Vettä sataa ja sammakoita ei vituta.

Morjesta taas vain kaikille blogini lukijoille! Suurin osa teistä taitaakin olla naisia/tyttöjä, tai näin ainakin havannoin nopealla silmäyksellä. Näin suosittu en ole tainnut olla ikinä naisten keskuudessa, että kiitos vain teille itsetuntoni nostatuksesta.

Kuten olette varmaan huomanneet, en ole pitkään aikaan päivittänyt tänne mitään. Niin, taas. Se johtuu vain siitä, että on ollut ihan törkeän kiirettä koulun ja tämän kuuluisan muuton kanssa. En ole lopettanut blogini kirjoittamista; tämähän on melkein koko elämäni. Elämä, jonka tuhlaan hakatessa hansk... siis näppäimistöä. Oli tullut toivetta, että ottaisin kuvia tästä vuokrakämpästä. No, päätin sitten ottaa. Kaljaa.

Muutto on siis suoritettu ja tavarat paikoillaan. Ja ei vittu, että on ollut välillä tylsää tämä omillaan asuminen. Tylsempää on ajoittain ollut, kuin Tähkäpäällä tornissaan. Sitäkin kävi sentään se vitun prinssi katsomassa. Täällä ei käy edes Jehovat. Toisaalta on tämä omillaan asuminen myös törkeän siistiä. Oli vain tottunut siihen, että hälinää oli koko ajan ympärillä ja nyt ainut ääni on nylkyttävä nyrkkini pimeässä huoneessa. On toi Pleikkarin pelaaminen kivaa. Toi meikän imuri on muuten mieletön laite. Mainostettiin, että siinä on isoin imuteho.. Ette halua tietää, että miksi ostin sen.. No joo. Mutta sen kun laittaa täydelle teholle, niin vittu sohvatkin lentelee huoneessa ja ääni on kovempi, kuin sukkula lähtisi korvan vierestä kuuhun. Huh.

Koulu on perseestä. Pari kuukautta on vielä sitä jäljellä ja nyt on jo henkisesti aivan finaalissa. Ei siinä muuta, kuin tuo matka. 60km joka päivä autolla ja rahaa menee, kuin eläkeläisellä Thaimaassa maksullisiin. Sekin on halvempaa ja huomattavasti parempi sijoitus. Kelakin käsittelee koulumatkatuki-hakemustani kolmatta viikkoa ja varmaan se hakemus on päätynyt Kelan käsittelijän paskapaperiks. Sekin raita siin paperis on parempi, kuin mikään mun biisi, mitä oon viimeisen vuoden aikana nauhoitellut.

Yksinäisyys on kyllä perseestä, jos siis olis ihan yksin. En yhtään ihmettele, että miks jotku yksinäiset herrasmiehet tykkää juoda kossua vuokrakämpässään. Mut yli ei tietenkää saa vetää. Harmittais, jos rahaa jäis vuokraankin.

No joo, syysmasennus-bloggaus. Vettä sataa ja madot kaivautuu koloistaan. Vittu et neki on pitkiä.. Voiks niille olla kateellinen tai katkera?      

 

Niin valkosta, että vois kutsuu melkein rasismiks.

Ei ollu keittiöst kuvaa, niin kopsasin tän netistä. No ei, murtauduin ja otin kuvan.

Rukoushuone.

Saunaan mahtuu jalka kerrallaan.

Miks vitus otan kuvan hattuhyllystä?

Pyhä Olavi ja maraton.

Heissulivei! Eilen kotiuduttiin Rantasalmelta ja Savonlinnasta, jossa Jenna juoksi Pyhän Olavin puolimaratonin. Maratonille sattui törkeän hyvä ilma ja oli kiva kerrankin päästä ottamaan kunnolla kuvia. Harmittaa, että ei itse tullut osallistuttua juoksuun, mutta ensi kesänä olisi tarkoitus juosta kolme puolimaratonia ja treenaaminen alkaa heti, kun saan kunnollisen kuntoiluohjelman. Tämä dokaaminen ei ole ehkä paras tapa valmistautua juoksemis-itsemurhaan.

Käytiin tänään toista kertaa katsomassa rivarikämppää ja parin viikon sisään kirjoitetaan vuokrasopimus. Jännitys on melkoisen kova, koska ensimmäistä kertaa pitäisi asua omillaan. On siihen jo valmistauduttukkin hyvin, koska ikää alkaa olemaan mittarissa se 23.. Ei olisi kiva nimittäin etsiä ensimmäistä omaa kämppää vanhainkodista. Tietysti omillaan asumisessa rahatilanne tulee olemaan kuin meikän räpit, eli vitun tiukkaa, mutta kaikesta selviää! Eiköhän muutkin opiskelijat selviä nuudelikuurilla läpi vuoden. Huomenna jos laittaisi mikron ja imurin tilaukseen. Naurattaa kyllä ajatus, että meikä ostelee jotain helvetin imureita ja muita. Mitä seuraavaksi? Esiliina ja kokkihattu? TUOKSUSAIPPUOITA JA PATALAPPUJA?!?!?

Huomenna jos jaksaisi vuokralla olevalla saarimökillä pyörähtää viimeisiä kertoja tänä kesänä ja ottaa pari saunakaljaa. Tietysti huomiseksi on luvattu sadetta, mutta aika sama. Tämä kesä on ollut muutenkin epävakaisempi, kuin vanhuksen erektio ja vettä satanut sen verran, että kääpiöt voivat hyppiä katukivetykseltä pää edellä kadulle ja pää ei osu edes pohjaan.

No, jos vähän mökkikuvia saisi seuraavaan päivitykseen tai jotain muuta yhtä häiriintynyttä! Se on nyt hei hei.

Vähän venyttelyä, ennen kuin tempaisee.

Maratoniin osallistui about 350 ihmistä, jos se jotain kiinnostaa. Veikkaan, että ei.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan galaksien välinen tasapaino.

Kyllä ne mun varustusta ovat isoksi kehuneet, mutta tämä jo vähän yllätti..

Kaikki tiet vievät johonkin.

Tärkeintä ei ole tornin koko, vaan jäniksen tahti.

I will survire!

Hellou vaan kaikille näin neljän kuukauden jälkeen! Talvi oli ja meni, ja nyt vietetään jo kesän puoliväliä. Blogia en ole lopettanut, vaan pitänyt yksinkertaisesti taukoa uudelle inspiraatiolle, vähän kuin biisien tekemisessä. Tässä neljän kuukauden aikavälillä on tapahtunut ja varmistunut vaikka mitä, joista tulevissa päivityksissä kerron. Tällä hetkellä tuntuu, että elämä on ihmisen parasta aikaa?

Kesätöihin pääsin Kouvolan Vedelle, jossa olen ollut nyt lähes sen kaksi kuukautta. Kaksi viikkoa on vielä töitä ja sitten onkin homma paketissa. Saan pitää jopa huikean viikon loman ennen koulujen alkua, joten toivokaa hyviä kelejä tälle duunarille! Palkkaa on kerennyt tulla se kaksi tiliä; molemmat olen jo tuhlannut. Vaatteisiin ja vielä kerran vaatteisiin. Joka kesä uusin vaatekaappia isolla kädellä ja sijoitan rahaa sen verran, että pärjään taas ensi kesään asti. Seuraavat tilit säästyykin sitten huonekaluihin ja muuttoa varten. Ei ole tullut kamalasti edes dokattua, kahden kuukauden aikana kait se kolme kertaa? Huh, näin se aika menee!

Niin, se muutto. Se on nyt aikalailla varmistunut, että siitä uskaltaa jo puhua. Löydettiin kiva rivarikämppä, johon ollaan todennäköisesti nyt elokuun lopussa muuttamassa. 55 neliötä, oma sauna ja tilava takapiha, vuokra on sen 550e. Ite tykkään paljon. Ollaan huonekalukauppoja ja elektroniikkaliikkeitä kierrelty ahkerasti ja Jysk, Ikea, Gigantti ja netissä majaileva Verkkokauppa.com ovat tällä hetkellä ne suosikit, mistä tavaraa lähtee tulemaan kämppään. 1100e olen budjetoinut, ja sillä ostetaan sohva, imuri, mikro, tv-taso, olohuoneen pöytä, ruokailuryhmä jne. Jenna sijoittaa sitten myös puolet, eli yli 2000e saadaan menemään. Money talks!

Koulusta yritän valmistua joulukuun jälkeen, jos se vain on mahdollista. Siitä suoraan kunnon töihin, eli tienaamaan pariksi vuodeksi. Jossain vaiheessa sitten muutto Jyväskylään, mahdollisesti opiskelemaan. Näistä jutuista kerron lisää myöhemmin. Musiikkihommista sen verran, että kai kaikki ovat kuunnelleet uuden julkaisun, Vuotavan Sydän-viisun, jossa kertsissä vierailee loistava Sophie Aittola? Jos et ole, niin tee se nyt ja käy Mikseri-sivullani! Muuton yhteydessä myös Kärkikastin nauhoituspaikka muuttaa, joten uusia biisejä tulee varmasti enemmän ja nopeampaan tahtiin. Nyt julkaisutahti on olemattoman hidas, mutta laatua kannattaa odottaa? ;>

Nyt alkaa olemaan semi-kiire, kun lähtään tunnin päästä Rantasalmelle, kun Jenna juoksee siellä päin puolimaratonin. Ite vois juoda kaljaa. Ensi kertaan!

Jennan mökiltä, avantoa ja aavaa maisemaa.
 En mennyt avantoon, hyi helvetti.

Kissa. Ei muuta.

Siinä vähän vaatteita, mitä on tullut tilailtua kesätyörahoilla. Merkkeinä New Yera, Adias, Hummel, Jack And Jones, Bobbie Burns jne.