Pakko pitkästä aikaa kirjoitella tännekkin jotain; kuvia en tälläkään kertaa lisää, koska ei ole yksinkertaisesti tullut käytyä kuvailemassa. Elämä on muuttunut kahden kuukauden aikana älyttömän paljon, mutta hyvään suuntaan. Siitä aion kirjoittaa.
Rivarikämppä on nyt historiaa ja asun vuokralla nykyään Puistomaalla kerrostalossa. Törkeän kiva paikka asua ja tykkään tästä asunnosta enemmän, kuin entisestä. Onhan tämä lukaali pienempi, kuin kääpiön persereikä, mutta kyllä täällä nyt istumaan mahtuu ja olutta juomaan. Jotenkin elämä saanut uuden startin vanhasta oravanpyörästä ja nyt on viimeinkin tilaa hengittää vapaasti; olla onnellinen.
Oli masennusta, epätoivoa ja pahaa oloa. Tuli itkettyä ja kirottua maailmaa. Tuli pyörittyä itsesäälissä ja muussa paskassa. Loppujen lopuksi se valonpilkahdus alkoi näkyä pimeässä. Tosin joku vain sytytti röökin.. No ei. Olen ottanut kaiken kokemani isona oppituntina, jonka vain elämä voi tarjota. Tälläistä selkäsaunaa ei saisi edes venäläisen portsarin Vasilin kädestä, kun juo baarikaapin tyhjäksi ja kähmii strippareita maksamatta. Jokainen mustelma ja kolhu paranee. Jokainen isku auttaa kestämään seuraavat paremmin. Jokainen henkinen romahdus kasvattaa ihmisenä. Nykyään, kun katson itseäni peilistä, niin suusta pääsee lausahdus: "Vittu sä oot äijä Teräsmies.". Ja heti perään, "Ja vitun ruma.".
On ollut aikaa tutkia tätä omaa elämänkaarta ja mentyä itseensä. Joskus on vain hyvä katsoa peiliin ja alkaa muuttamaan asioita, parantamaan omaa elämänlaatuaan. Siksi ostankin nykyään Koffia, en Pirkkaa. Mä olen aina keskittynyt niin paljon muiden ajattelemiseen, että kadotin itseni pitkäksi aikaa. Mä olin Pelle Hermanni, vaikka mun olis pitänyt olla Ron Jeremy. Nykyään mä tiedän tasan tarkkaan, että mitä mä haluan ja kuka mä olen. Niin tyhmää, kuin se onkin, niin vastoinkäymiset teki musta sen, mikä mä tällä hetkellä olen. Ja jumalauta, että olen siihen kuvaan tyytyväinen. Mulla on ympärillä juuri ne ihmiset, keitä arvostan ja haluan viettää aikaa. Turhat ovat karsiutuneet pois, ja hyvä niin.
Todellakin, asiat ovat tällä hetkellä paremmin, kuin hyvin. En olisi pari kuukautta sitten uskonut, että kaikki paska, mitä jouduin käymään läpi, niin oli parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Näin asioiden kuului mennä ja elämällä on paljon tarjottavaa (alkoholismi, rasvamaksa, keuhkosyöpä jne.). Tämän tekstin tarkoituksena on vain sanoa, että älkää pelätkö pahaa oloa ja pettymyksiä. Ne tekevät teistä vahvan ja kasvattavat tähän ankaran kylmään maailmaan, missä hyvä olo on yleensä hetkellistä. Kun kerran sattuu helvetisti, niin samoja virheitä ei enää tee, ainakaan niin helposti. Niiden jälkeen jokainen onnellinen hetki on niin arvokas, että niistä haluaa pitää kiinni koko sydämellään.
Olen ennemmin vihattu sen takia, kuka olen, kuin rakastettu sen takia, kuka en ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti