keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vettä sataa ja sammakoita ei vituta.

Morjesta taas vain kaikille blogini lukijoille! Suurin osa teistä taitaakin olla naisia/tyttöjä, tai näin ainakin havannoin nopealla silmäyksellä. Näin suosittu en ole tainnut olla ikinä naisten keskuudessa, että kiitos vain teille itsetuntoni nostatuksesta.

Kuten olette varmaan huomanneet, en ole pitkään aikaan päivittänyt tänne mitään. Niin, taas. Se johtuu vain siitä, että on ollut ihan törkeän kiirettä koulun ja tämän kuuluisan muuton kanssa. En ole lopettanut blogini kirjoittamista; tämähän on melkein koko elämäni. Elämä, jonka tuhlaan hakatessa hansk... siis näppäimistöä. Oli tullut toivetta, että ottaisin kuvia tästä vuokrakämpästä. No, päätin sitten ottaa. Kaljaa.

Muutto on siis suoritettu ja tavarat paikoillaan. Ja ei vittu, että on ollut välillä tylsää tämä omillaan asuminen. Tylsempää on ajoittain ollut, kuin Tähkäpäällä tornissaan. Sitäkin kävi sentään se vitun prinssi katsomassa. Täällä ei käy edes Jehovat. Toisaalta on tämä omillaan asuminen myös törkeän siistiä. Oli vain tottunut siihen, että hälinää oli koko ajan ympärillä ja nyt ainut ääni on nylkyttävä nyrkkini pimeässä huoneessa. On toi Pleikkarin pelaaminen kivaa. Toi meikän imuri on muuten mieletön laite. Mainostettiin, että siinä on isoin imuteho.. Ette halua tietää, että miksi ostin sen.. No joo. Mutta sen kun laittaa täydelle teholle, niin vittu sohvatkin lentelee huoneessa ja ääni on kovempi, kuin sukkula lähtisi korvan vierestä kuuhun. Huh.

Koulu on perseestä. Pari kuukautta on vielä sitä jäljellä ja nyt on jo henkisesti aivan finaalissa. Ei siinä muuta, kuin tuo matka. 60km joka päivä autolla ja rahaa menee, kuin eläkeläisellä Thaimaassa maksullisiin. Sekin on halvempaa ja huomattavasti parempi sijoitus. Kelakin käsittelee koulumatkatuki-hakemustani kolmatta viikkoa ja varmaan se hakemus on päätynyt Kelan käsittelijän paskapaperiks. Sekin raita siin paperis on parempi, kuin mikään mun biisi, mitä oon viimeisen vuoden aikana nauhoitellut.

Yksinäisyys on kyllä perseestä, jos siis olis ihan yksin. En yhtään ihmettele, että miks jotku yksinäiset herrasmiehet tykkää juoda kossua vuokrakämpässään. Mut yli ei tietenkää saa vetää. Harmittais, jos rahaa jäis vuokraankin.

No joo, syysmasennus-bloggaus. Vettä sataa ja madot kaivautuu koloistaan. Vittu et neki on pitkiä.. Voiks niille olla kateellinen tai katkera?      

 


IMG_2604
Niin valkosta, että vois kutsuu melkein rasismiks.

IMG_2608
Ei ollu keittiöst kuvaa, niin kopsasin tän netistä. No ei, murtauduin ja otin kuvan.

IMG_2611
Rukoushuone.

IMG_2614
Saunaan mahtuu jalka kerrallaan.

IMG_2618
Miks vitus otan kuvan hattuhyllystä?

4 kommenttia:

  1. Nyt on kyl ihan pakko sanoo et sä kirjotat törkeen hyvin! Sul on kiva tyyli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia vain! :D Se mitä aivot puskevat ulos, niin koitan siirtää sen samantien näppäimistöllä tänne.

      Poista
  2. Täytyy kyl sanoo, et oon samaa mieltä edellisen kanssa, sun kirjotuksia on aina yhtä hauska lukee :D Teksti ei oo koskaa tylsää, sul on hyvii vertauskuvii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ja kumarran; tosi mahtavaa kuulla, jos tekstit uppoavat!

      Poista